Bauer Media Outdoor rakentaa yhteistyössä turkulaisen kauppakeskus Hansakorttelin kanssa kauppakeskukseen uutta digitaalista mainosnäyttökokonaisuutta, jonka keskiössä on kauppakeskuksen Hansatorille sijoitettava Suomen ensimmäinen kauppakeskuksessa sijaitseva nelipintainen 3D-mainontaa toistava led-kuutio.
Kuutio mahdollistaa 3D-animoituja sisältöjä, joissa elementit ikään kuin vyöryvät tai tulevat ulos näytöistä. Uusia digitaalisia mainospintoja sijoitetaan Hansatorin lisäksi kauppakeskuksen Kultataloon ja Thaliatorille, joihin tulee kaksi jättimäistä led-näyttöä.
– Aivan vastaavaa toteutusta ei löydy mistään suomalaisesta kauppakeskuksesta. Kokonaisuus tukee kolmiulotteisten sisältöjen toistamista ja vaikka sisältö ei olisi varsinaisesti 3D-animoitu, mahdollistaa se silti kolmiulotteisuuden ja liikkuvuuden tunteen. kehityspäällikkö Heikki Siltala Bauer Media Outdoorilta kertoo tiedotteessa.
– Kokonaisuus mahdollistaa paitsi mainostajille, myös monille yhdistyksille ja julkisille toimijoille näyttävät toteutukset, jotka tuntuvat tulevan ulos näytöistä. Uskon myös, että Hansakorttelin asiakkaat odottavat innolla, millaisia erilaisia kolmiulotteisia yllätyksiä heille jatkossa tarjoillaan, Hansakorttelin markkinointipäällikkö Mirva Järvinen lisää.
Hansakorttelissa toimii lähes 140 yritystä ja vuosittainen kävijämäärä on noin 10,9 miljoonaa.
Lue myös: Turun suurin kauppakeskus uudistaa brändinsä yhdessä Avidlyn kanssa